A.D. Tallahassee
kwpn-t. A.D. Tallahassee     VH17-012-0155
rt 165cm s. 25.02.2017 7-v ko He A & re 110cm, om. Sandra Mäkelä & kasv. Adinan talli, asuu Kasasilla

 

Hasse on ihmisen paras kaveri, mutta hevoskavereidensa painajainen. Tallissakin sen karsinapaikka pitää miettiä niin, ettei se ylety millään kepulikonstikkalaan koskettamaan toisia hevosia. Se nimittäin osaa ajaa muut hevosen raivon partaalle - oli kyse sitten pienestä näykkimisestä, härnäämisestä, suoranaisesta potkimisesta...

Joku on joskus ihmetellyt, miksi Hassen omistaja kutsuu sitä toisinaan makarooniksi. Syy selviää kuitenkin heti, kun näkee Hassea ratsastettavan. Se on käyrä kuin makarooni ja luiskahtelee helposti taivutuksesta toiseen! Hassen kanssa pitääkin aina aloittaa suoraan ratsastamisella, joka ei ole ollenkaan niin helppo tehtävä tämän kanssa kuin miltä se kirjoitettuna kuulostaa. Sitä voisi verrata siihen, kun yrittää sormin pitää kiinni vastakeitetystä makaroonista.

Ihan mukavan herkkä se kuitenkin oli, eli eteenpäin ei tarvitse potkia, Hasse kulkee kyllä omalla moottorilla. Isoissa askelissa istumisessa on aluksi opettelemista, mutta kun sen kerran oppii niin minkään muun hevosen harjoitusravi ei enää tunnu missään.

Hasse on sellainen vähän parempi harrastehevonen suvustaan huolimatta, tai sitten omistaja ei vain ole saanut siitä kaikkea irti. Se on ehkä enemmän este- kuin kouluhevonen, sillä se on innokas hyppääjä joka ei turhia epäröi! Kentällä Hasse on hurjan kiltti, eikä se koskaan tee mitään typerää (ellei esteillä kuumumista ja siitä johtuvaa "kuppi nurin"-efektiä lasketa), mutta maastossa se on arvaamattomampi.

  • Hasse ostettiin kolmivuotiaana sen kasvattajalta.
  • Hypätessä käytetään martingaalia ja ratsastaessa tulee aina laittaa kaikkiin jalkoihin suojat.
  • Hassea vuokraa 2-3krt/viikossa Markus "Make" Katko.


  • Kilpailumenestys
          ERJ-sijoitukset: 5kpl     KRJ-sijoitukset: 0kpl

  • Ruokintaohjeet:
  • Aamu: 2l Racing Prix + 4kg heinää
  • Päivä: 4kg heinää
  • Ilta: 2l Racing Prix + valkosipulia + 4kg heinää
  • Hoito-ohjeet:
  • Tuulella, pakkasella, pikkusateella... aina löytyy.
          Paitsi tallissa ei sentään tarvitse!
  • Tarhataan yksin (potkii).
          → Kurkista Hassen päiväkirjaan!

  • Hassella on mielenkiintoinen suku, jossa yhdistyy niin rakenteelliset ihanteet ja ratsastuksellinen menestys. Isä-Stefhan on kuin suoraan satukirjasta, silmiä hivelevä muotovalio! Hassen emä sen sijaan on monitoimi-kilpahevonen vailla vertaa, se on kilpaillut sekä korkeissa koululuokissa että huikeissa 140cm rataesteillä. i. VIR MVA Ch Stefhan
    ii. tuntematon
    ie. tuntematon
    iii. tuntematon
    iie. tuntematon
    iei. tuntematon
    iee. tuntematon
    e. One More Party
    ei. One More Night
    ee. Colour Mint
    eii. Monsun
    eie. Dynastie
    eei. Inferno Sticks
    eee. Femke

    Kilpailutuloksia

    23.03.2017 ERJ Teufel 110cm 2/24
    21.03.2017 ERJ Teufel 110cm 2/24
    15.03.2017 ERJ Teufel 110cm 4/24
    15.03.2017 ERJ Teufel 110cm 2/24
    14.03.2017 ERJ Teufel 110cm 2/24

    Jälkeläiset

    Ei jälkeläisiä.

    Tämä on virtuaalihevonen | Kuvat © kuvaaja ei halua nimeään esille